Mitä vaivaisukot voivat opettaa ihmisyydestä?

7.6.2013

Vaivaisukkojen paluu -seminaarin avauspuhe Kerimäki 7.6.2013 klo 13.10

 

On oikeastaan aika yllättävää, miten monesta eri näkökulmasta vaivaisukkoja voidaan lähestyä ja tutkia. Tässäkin seminaarissa ukkojen puoleen kääntyvät kansanperinteen tutkijat, lääketieteen edustajat, taiteentuntijat, kulttuurikriitikot, sosiaalipolitiikan asiantuntijat ja teologit. Tuntuu kuin vaivaisukoilla olisi valta inspiroida lähes kaikkea inhimillistä elämää. Sallikaa siis vapaan ajattelun hengessä muutama miete siitä, mitä ihmisen hahmoiset vaivaisukot voisivat opettaa meille ihmisyydestä.

 

Ihmisen hahmoiset ukot

 

Vaivaisukot ovat ihmisen muotoon veistettyjä hahmoja, elleivät peräti ihmisiä. Monilla heistä on nimi ja kasvot kuten ihmisillä tapaa olla. Edessämme ei siis ole pelkkiä säästölippaita, ei keräyslaatikoita, ei tilisiirtolomakkeita eikä vanhaan malliin edes vaivaiskassoja.

 

Varoja köyhien auttamiseen voidaan toki koota monella hyvällä tavalla. Mutta vaivaisukkojen vetoavuus johtuu siitä, että he ovat persoonan kaltaisia, ja heillä on ihmisen olennaiset ruumiinosat, pää, silmät, kädet ja jalat. Ei kai olekaan väärin puhua ukoista persoonapronominilla. Ukko on hän eikä se.

 

Persoonan muodossa vaivaisukko puhuttelee vakavammalla tavalla kuin keräyslista tai –pata – tosin monet niistäkin kohtaamme yhdessä kerääjän ja hänen kasvojensa kanssa. Persoonallisen vetoamisen merkitys on aina ollut vahva tapa puhutella ihmisten omiatuntoja. Niinpä ukkojen ilmaantumisessa silmien eteen lienee aina ollut ja on jotakin henkilökohtaista ja kohti käyvää.

 

Siinä, että ihminen kohtaa ihmisen, on syvää inhimillistä viisautta, emmekä me teknistyneen ajan oliot saisi kätkeä sosiaalista yhteyttämme vain bittien, numeroiden, koneiden ja merkkijonojen taakse. Niin paljon kuin sosiaalisessa mediassa onkin uusia kommunikaation mahdollisuuksia, mikään ei korvaa kasvotusten tapahtuvaa kohtaamista. Face-to-face on enemmän kuin fax-to-fax. Jos jotain tapahtuu – saksalaiseen tapaan sanottuna - ”unter vier Augen”, neljän silmän alla, silloin mukana on lämpöä, aitoutta ja parhaimmillaan rakkautta.

 

Ukko yhdistää auttajan ja autetun

 

Vaivaisukon voima on siinä, että hän yhdistää auttajan ja autetun. Inhimillinen hahmo on sama hänellä, joka avaa kukkaronsa, ja hänellä, joka pääsee avun kohteeksi. Vaivaisukot ovat ilmaus ja merkki ihmisten yhteenkuuluvuudesta ja yhteisöllisyydestä. Kuulumme samaan lajiin ja ihmissukuun.

 

Ukot ovat ihmisoikeuksien ja tasa-arvoisuuden edelläkävijöitä. Kaikki ihmisrotuun kuuluvat ovat samanarvoisia, asemasta, kielestä, uskonnosta, vakaumuksesta riippumatta. Olemme kaikki ihmisiä.

 

Ukko vetoaa häneen, jolla on varaa auttaa

 

Oma puhuttelevuutensa liittyy myös siihen, että vaivaisukot ovat yleensä hyvin pukeutuneen näköisiä ja ryhdikkäitä. Vaivaisukot eivät siis piirrä eteemme vaivaisen näköistä ukkoa, vaan sellaisen hyvinvoivan miehen, jolla uskotaan olevan mahdollisuuksia auttaa toisia. Vaivaisukko vetoaa häneen, jolla on varaa antaa jotakin sille, jolla ei ole voimia eikä mahdollisuuksia auttaa itseään. Jos siis sinä voit hyvin, niin voitko olla auttamatta niitä, jotka eivät voi hyvin?

 

Ukot ovat ukkoja

 

Oma arvoituksellinen merkityksensä on myös sillä, että vaivaisukot ovat – harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta – ukkoja eli miehiä. Mikä mieli tässä on? Onko ukko ukko sen vuoksi, että hän kuvaa niitä, jotka ovat toista sukupuolta suuremman syrjäytymisvaraan alla? Onko ukkojen maskuliinisuuden takana vihje siitä meidänkin ajallemme ominaisesta piirteestä, että miehet ovat alttiimpia yksinäistymään, rapistumaan ja rähjääntymään?

 

Vai onko ukko ukko sen vuoksi, että hän haluaa vedota niihin, joilla historian kuluessa on ollut valta ja varat hallussaan, siis miehiin. Oliko tarkoitus puhutella erityisesti pitäjän mahtimiesten omiatuntoja? Onko niin, että miesten ympäri puhuminen hyväntekeväisyyteen on haasteellisempi tehtävä kuin naisiin vetoaminen? Onko naisilla luonnostaan herkempi alttius tunnistaa lähimmäisen hätä ja avarampi sydän auttaa tarvitsevaa?

 

Vaivaisuus ja itsetunto

 

Myös ukkojen vaivaisuudella voi olla jotakin viisasta sanottavaa meille, jotka mielellämme tuijotamme menestykseen. Aitoon ihmisyyteen kuuluu nimittäin kyky pysähtyä omasta tilanteesta ja asemasta poikkeavan todellisuuden äärelle.

 

Ihmisyyteen kuuluu taito asettua toisenlaisten ihmisten asemaan. Jos rikas ei kykene ymmärtämään köyhän asemaa, hän voi tukehtua omaan rikkauteensa. Terveyden merkityksen tajuaa vasta sitten, jos on kohdannut sairauden vakavuuden. Sama pätee myös oppimiseen. Usein on niin, että toisinajattelijoilta oppii uusia näkökulmia ja ideoita. Tiukka opettajani Osmo Tiililä sanoi aikoinaan, ehkä vähän sarkastisestikin: lukekaa harhaoppisia kirjoja, niistä oppii eniten.

 

Menestymistä ihannoiva aika voi vierastaa puhetta ihmisen vaivanalaisuudesta. Ajatellaan ja uskotellaan, ettei kypsän ihmisen tarvitse tuntea olevansa vaivainen, tai ainakaan hänen ei pidä myöntää eikä tunnustaa sitä.

 

On totta, ettei omia heikkouksia pidä koko ajan esitellä eikä taukoamatta valittaa omaa onnetonta osaa. Omasta surkeudestaankin voi ylpistyä. Korkein itsekehun muoto on omalla nöyryydellä leveily.

 

Silti vaivaiseksi itsensä tunnistamisessa voi olla suuri elämänviisaus. Itsetunto ja nöyryys eivät sulje toisiaan pois, vaan pikemminkin edellyttävät toisiaan. Ihminen, joka näkee omat vaivansa ja vajeensa, miten salattuja ne ovatkin, voi oppia paljon itsestään ja toisista ihmisistä. Vanha sananlasku sanoo: Tunne oma tilasi, anna arvo toisillekin.

 

Ihmisyyteen kuluu vaivoja

 

Jokaisen ihmisen edessä voi olla vaivain teitä. Elämä ei ole ihmisen hallinnassa eikä määräysvallassa. Kuvitelma täydellisesti vapaasta tahdosta ja rajoittamattomasta itsenäisyydestä johtaa ennemmin tai myöhemmin pohjattomiin pettymyksiin. Ihminen, joka panee perimmäisen turvansa omaan itseensä, onnistumiseensa, osaamiseensa tai aikaansaannoksiinsa, on lopultakin varsin kevyen jumalan varassa.

 

Ihminen, joka niin hyvinä kuin pahoina päivinä tunnistaa olevansa itseään suuremman todellisuuden varassa, voi selvitä myös oman vaivaisuutensa kanssa. Parhaimmassa tapauksessa hän saattaa ymmärtää myös toisia vaivaisia.

 

Vaivaisuskot voivat siis opettaa, että ihmisyyteen ei kuulu vain hyviä ja sileitä päiviä, vaan myös koettelemuksia, kiusauksia ja kauheuksia. Jos tämän ymmärtää, silloin voi iloita myös vaivattomista ajoista ja päivistä.

 

Ihmisyyden perusolemuksen suhteen olemme kaikki vaivaisukkoja. Naisia voi lohduttaa sillä, että onhan niitä pari vaivaisakkaakin. Enkä sitä paitsi usko, että vaivaisukot ukkoudestaan huolimatta olisivat kovin sukupuolirajoittuneita. Tärkeintä on muistaa, että Jumala rakastaa vaivaisia, sekä ukkoja että akkoja, kaikkia säätyyn ja kauneuteen katsomatta.