Kansainvälinen työ

Voisimmeko nähdä toistemme lahjat emmekä vain puutteita?

 

Toukokuun alkajaisiksi hiippakuntamme järjesti opintomatkan Hampuriin. Halusimme tutustua Saksan evankelisluterilaisen kirkon kansainväliseen työhön. Olin kuullut, että siellä järjestetään BA tason koulutusta maahanmuuttajapastoreille. Samaa asiaa olemme eri yhteyksissä pohtineet täälläkin, joten päätimme ottaa asiasta selvää paikan päällä. Olisi kirkollemme hyväksi jos voisimme palkata lisää maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä joukkoomme.

Matkalle osallistui 13 kansainvälisen työn vastuunkantajaa, joista suurin osa Helsingin hiippakunnasta, mutta myös Espoon ja Turun hiippakunnat olivat edustettuina. Lisäksi mukana oli edustus pääkaupunkiseudulla toimivasta kansainvälisten seurakuntien verkostosta.

Matkamme isäntänä toimi Hampurin yliopiston lähetysakatemian professori Michael Biehl (Evangelisches Missionswerk in Deutschland) johon tutustuin kirkkohallituksen järjestämässä seminaarissa syksyllä. Hän oli luonut monipuolisen koulutusohjelman kolmeksi päiväksi. Päiviin kuului tutustumisvierailuja kirkon kansainvälisen työn kohteissa aamupäivisin sekä luentoja ja keskusteluja lähetysakatemialla iltapäivisin.

Missionacademie an der universität Hamburg

Missionacademie sai alkunsa 1950- luvulla lähetystyöntekijöiden koulutuksen opinahjona. Nykyisin sen tehtävä on vaihtunut ekumenian suuntaan edistämään kulttuurien välistä koulutusta protestanttisen teologian parissa. Oppilaitoksessa  seurataan  karismaattista ja evankelikaalista liikettä maailmanlaajuisesti ja paikallisesti. Globalisaatio, rauha ja oikeudenmukaisuus ovat erityisen tarkkaavaisuuden kohteina. Hampuri suurena kaupallisena keskuksena ja laajan maahanmuuton kohteena tarjoaa edellä mainittujen asioiden opiskelulle ja seuraamiselle ihanteellisen ympäristön. Opiskelijoita on kaikilta mantereilta, mutta erityisesti Afrikasta tulleet maahanmuuttajakirkkojen pastorit ovat löytäneet Missionacademiasta sellaisen teologisen ilmapiirin, jossa erilaiset maailmankatsomukset, uskonnolliset vakaumukset ja teologiset näkemykset kohdataan kunnioituksella.

professorit Werner Kahl ja Michael Biehl

Vierastyöläiset eivät palanneetkaan kotimaihinsa

Tutustumiskierroksen jälkeen Michael Biehl aloitti kertomalla, että Saksassa yleinen asenneilmapiiri vierastyöläisistä kohtaan oli jo vuosikymmenien ajan  ollut  sellainen, että työt tehtyään he palaavat kotimaahansa. Kului hyvin pitkään ennen kuin tajuttiin, että he olivat tulleet jäädäkseen. Vielä nykyäänkin monet elävät saksalaisessa ympäristössä ilman kosketusta toisiin kulttuureihin.

Monikulttuurisuus käsitettiin tilana, jossa on monia värikkäitä kulttuureja rinnakkain ilman että ne välttämättä kunnolla kohtaavat toisiaan. Siksi tavoitteeksi oli otettu kirkossa kulttuurien välinen kohtaaminen, jolloin kulttuurien väliin jää kolmas tila, jossa kohtaaminen ja jakaminen ja uusi kulttuuri syntyvät. ”Tämä on jatkuvasti uudistuva prosessi, jossa tiellä oleminen on päämäärä. Sillä lopulta me kaikki olemme vieraita ja muukalaisia täällä maan päällä”; tiivistää Biehl.

 

Valtakirkon ja maahanmuuttajaseurakuntien suhteet Pohjois- Saksassa

Uuden testamentin tutkija professori Werner Kahl vertasi Euroopan kirkkojen nyky-ympäristöä varhaiskirkon toimintaympäristöön. Alkuvaiheissaan kirkko eli monien eri uskontojen ja kulttuurien keskellä. Kahlin mukaan on tärkeää, että eri kulttuurit elävät kristillisen kirkon sisällä ja että erilaisuutta arvostetaan. Keskustelussa nousi esille nopea muutos siinä, miten eri kieliset ja taustaiset kirkot näkyvät nykyään Saksassa ja muualla Euroopassa. Haasteena on sovittaa yhteen erilaisia käsityksiä, oppeja ja käytänteitä. Arkityössä tämä näkyy vaikkapa tilojen käytössä sekä yhteistyössä jumalanpalveluselämässä.

Attig – koulutusohjelma maahanmuuttajapastoreille

Ensimmäinen virallinen kohtaaminen afrikkalaisten kirkkojen ja saksalaisten teologien välillä järjestettiin 20 vuotta sitten. Yhteistyö afrikkalaisten seurakuntien välillä nosti esiin myös koulutuksellisia tarpeita, toimihan Saksassa jo tuolloin yli tuhat afrikkalaista seurakuntaa. Näihin tarpeisiin vastattiin vuonna 2001 perustamalla Hampurin Lähetysakatemiaan Attig- koulutusohjelma, joka tulee sanoista African Theological Training In Germany. Pyrkimyksenä oli nostaa koulutustasoa ja tarjota kouluttautumisen mahdollisuuksia eri taustoista tuleville maahanmuuttajakirkkojen työntekijöille. Kaksivuotinen ohjelma oli aluksi menestys, mutta pian havaittiin ongelmaksi yhdensuuntaisuus teologisessa koulutuksessa, ongelmalliseksi tuli asetelma jossa ”me opetimme heitä”; kertoi Werner Kahl.  ”Saimme kyllä hyvää koulutusta mutta se ei auttanut asemaamme. Helluntailaiset kirkot eivät pystyneet palkkaamaan meitä”; kertoi ohjelman läpikäynyt pastori Prince Okeke. Tavoitteena on antaa maahanmuuttajataustaisille ihmisille asema, jossa he voivat oikeasti päätoimisesti tehdä seurakuntatyötä. ”Rakenteemme ovat pois-sulkevia. Meidän tulee muuttaa ne, jos haluamme todella olla kulttuurisesti avoimia”, jatkoi vuorostaan Kahl.

Hän kertoi myös mielenkiintoisen raamatullisen perusteen sille, että afrikkalaiset kristityt kokevat olevansa lähetystehtävässä  Euroopassa. He haluavat voittaa maallistuneen Euroopan takaisin Kristukselle. Apostolien tekojen luvussa 13 silmiemme eteen nostettiin Antiokian seurakunnan viiden hengen johtotiimin kaksi tummaihoista afrikkalaista; Simeon, josta käytettiin nimeä Niger ja kyreneläinen Lukios, jotka panivat kätensä Paavalin ja Barnabaksen päälle ja siunasivat heidät lähetysmatkalle. Afrikkalaisille kristityille tämä merkitsee, että he eivät ole lähetystyön kohde vaan että he ovat olleet siunaamassa maailmanlähetyksen matkaan jo alusta pitäen!

Ökufit – ekumeeninen koulutusohjelma

Attig- koulutusohjelman alettua hiipua opiskelijoiden puutteeseen Lähetysakatemiassa kehitettiin paremmin nykytilanteeseen vastaava ekumeeninen kokonaisuus ÖKUFIT (Ökumenische Fortbildung in Theologie). Koulutus on edeltäjänsä Attigin tapaan kaksivuotinen. Ensimmäinen vuosi on teoreettisempaa opiskelua ja toinen vuosi koostuu harjoittelusta, joka voi olla missä päin maailmaa tahansa. Opiskelijoita on useista eri maista. Haasteena on kehittää myös entistä toimivampaa yhteistyötä myös eri uskontojen edustajien ja monenlaisten uskonnollisten yhteisöjen, ei vain erilaisten kristittyjen kirkkojen kesken. Haasteet muuttuvat myös sen myötä, kun maahanmuuttajien toiset ja kolmannet sukupolvet aikuistuvat. ”Haluamme oppia harjoittamaan teologiaa monikulttuurisessa ympäristössä. Kysymme myös, tavoitteleeko valtakirkko maahanmuuttajien kanssa yhteistyötä vai pyrkiikö se vain siihen, että he tulevat osaksi kirkkoa. Entä mitkä ovat maahanmuuttajien omat tarpeet?”: pohti Kahl. Keskustelimme myös siitä, että täydellistä sulautumista toinen toisiinsa ei halutakaan tavoitella. Jokainen kirkko on mustasukkainen omista lampaistaan ja haluaa pitää jäsenistään kiinni. Lopuksi vielä todettiin, että yhteiskunnat ovat jo niin monimuotoisia, että on vaikeaa tietää, mitä kaikkea on menossa. Tarvitaan siis avoimuutta kohdata yhä enemmän erilaisuutta ja toiminnan tarjoamista useammille kuin yhdelle ryhmälle. Myös erilaisten asioiden kokeileminen on sallittua, eikä aina tarvitse kerralla onnistua

Lähetysakatemian uusi pilottiprojekti Ökufit on osa Hampurin yliopiston hyväksymää koulutusta.

Professori Frieder Ludwig ja opiskelija Tobias

Hermannsburgin ammattikorkeakoulun kulttuurien välisen teologian ja globaalin diakonian sekä kulttuurien välisen teologian ja globaalin yhteistyön kandiopinnot

Professori Frieder Ludwig otsikossa mainitusta oppilaitoksesta aloitti kertomalla Herrmansburgin lähetyksen olleen aikoinaan kansainvälisesti hyvin tunnettu. ”Se edusti perinteistä pohjoisesta etelään suuntautuvaa lähetystä, mutta nyt toimitaan ekumeenisesti myös toisia uskontoja kohdaten”: hän jatkoi. 

 

Opiskelijarakenne Hermannsburgissa on hyvin monikulttuurinen. Opiskelijat asuvat pääsääntöisesti kampuksen asuntolassa ja ovat hyvin motivoituneita teoreettisten valmiuksien kehittämisen ohella yhteisöllisyyden edistämiseen. Opintojen kieli on englanti, mutta kirjalliset työt voidaan palauttaa myös saksaksi tai ranskaksi. Opintoihin kuuluu käytännön harjoittelua esim. vastaanottokeskuksissa. Välillä opiskelijoiden erilaiset kulttuuriset ja uskonnolliset taustat aiheuttavat myös haasteita. Tavoitteena onkin ajattelutapojen laajentaminen, jotta opiskelijat osaavat työelämään siirryttyään paremmin ymmärtää erilaisia käytäntöjä ja tulkintoja. Näin he ovat myös valmiimpia joustavaan yhteistoimintaan monenlaisissa ympäristöissä. Opiskeluihin integroidaan erilaisia yhdistäviä elementtejä, kuten musiikkia. Professorin mukana oli opiskelija Tobias, joka kertoi olevansa ainoa saksalainen kampuksella. Keskusteltiin siitä, että opiskelemaan haluaville tarvitaan erilaisia, ja eritasoisia, vaihtoehtoja. Kaikki eivät pääse ainakaan heti yliopistoihin. Esim. saksan kieli voi muodostua monelle esteeksi. Yhdessä tekeminen ja asuminen myös integroi ulkomaalaistaustaisia yhteiskuntaan ja antaa sosiaalisia kontakteja uudessa maassa. Hermannsburgin ammattikorkeakouluun on mahdollista päästä Erasmus-vaihdon kautta.

Ekumeeninen toimintakeskus Hafen Cityn kaupunginosassa

Professori Annette Reimers-Avenarius johtaa Pohjois-Saksan evankelis-luterilaistaen kirkon ekumeenista toimintaa. Eri kirkkojen yhteistyö on lähtenyt liikkeelle mm. tarpeesta löytää tiloja toimintaa varten. Hampuriin tuli 1990-luvulla paljon afrikkalaisia, jotka edustivat monia ryhmiä, yhteisöjä ja kirkkoja. Kaikkien maahanmuuttajakirkkojen johtajat eivät ole koulutettuja pappeja. Tästä aiheutuu välillä haastetta eri taustaisten toimijoiden välille. Usein tarvitaan välittäjää, joka voi avata kiistakysymyksiä ja auttaa löytämään ratkaisuja erilaisiin tarpeisiin. Keskustelussa nousi esille kysymys siitä, kuka saa, ja kuka ei saa työskennellä kirkossa. Voiko uskonnollinen tausta enää määrittää sitä, kuka on sopiva työntekijä? Yleisemminkin kysyttiin, millainen kirkon tulevaisuus on ja millainen sen toivotaan olevan. Kantaväestön perinnekirkko vai kirkko, johon muualta tulleet toivotetaan tervetulleiksi omine perinteineen ja tapoineen?

 Annette kertoi yhteisprojektista jossa on mukana 21 kirkkoa. Yhdessä toimimalla avattiin Ekumeeninen toimintakeskus (Ökumenishes Forum) Hafen Cityn kaupunginosaan. Keskuksessa toimii kappeli ja kahvila, ja sen yhteydessä on asuntoja. Arkaluonteisia kysymyksiä ekumeenisen toimintakeskuksen rakentamisessa olivat mm. parokiaalisen rakenteen ja tunnustuskuntakeskeisyyden jääminen taka-alalle uudessa ajattelutavassa. "Tarvitaan myös vapaampia, virallisen ja organisoidun tason ulkopuolisia toimijoita sekä erilaisia verkostoja ja foorumeita. Yhteistyö ja verkostot tarvitsevat vakiintuakseen paljon vuorovaikutusta ja keskustelua mm. odotuksista ja rajoista. Haluamme kehittää intra-kulttuurista kirkkoa, enemmän avoin ja avoimuutta": jatkoi Annette. ”Meidän pitää huomioida maailmalta tulleiden sisarien ja veljien tapa tavata ja seurata Evankeliumia”: kertoi pastori Okeke. ”Samoin tulee huomioida eri maahanmuuttajasukupolvien erilaiset tarpeet”; hän jatkoi. Toiminta on taloudellisesti haastavaa. EDK on isoin ja taloudellisesti vahvin joka tukee projektia aluksi  kaksi vuotta. Muut kirkot ovat aina pienemmällä taloudellisella panoksella mukana. Rahaa kerätään eri tavoin, kuten tilojen vuokraamalla ja ravintola toiminnalla. Toiminnan tavoitteena on ollut löytää uusi tapa olla yhdessä. Hafen Cityssä kokoontuu 110 erilaista kristillistä ryhmää. Mottona on ”kaikki olemme vieraita ja vierailijoita”.  Hafen City on yhteinen dialogi ja oppimisprosessi.

Afrikkalainen kristillinen neuvosto ja afrikkalaisten ja luterilaisten seurakuntien verkosto

Vuonna 2001 perustettiin myös afrikkalainen kristillinen neuvosto, jäseninä pääasiassa karismaattisia ja helluntailaisia seurakuntia sekä samaan aikaan aloitti myös afrikkalaisten ja luterilaisten seurakuntien verkosto. Yhteisymmärrystä oli aluksi vaikea löytää. Afrikkalaisilla pastoreilla ei usein ollut teologista koulutusta vaan he pitivät itseään Jumalan kutsumia ja siten pätevinä pastorin tehtävään. Lähetysakatemiassa opiskelleilla afrikkalaisilla pastoreilla oli hyvin vahva ja selkeä tietoisuus  Jumalan kutsusta ja Pyhän Hengen johdosta Saksalaisista akatemian opettajista ja pastoreista he saattoivat ajatella, että näillä oli kyllä virka ja pään tietoa, mutta ei oikeaa uskoa. Saksalaisesta teologian opetuksesta on vähitellen siirrytty ajatukseen molemminpuolisesta jakamisesta, ja näin myös toinen toisensa ymmärtäminen ja kunnioittaminen on kasvanut. Saksan kirkon pappisvihkimyksen ehdot ovat kuitenkin edelleen hyvin tiukat ja perinteiset eikä myöskään kirkon parokiaalijärjestelmään perustavaa aluejakoa ole pystytty muuttamaan. Liian korkeaa kielitaitovaatimusta voidaan myös käyttää syrjinnän välineenä. ”Voisimmeko nähdä toistemme lahjat eikä puutteita? Voisimmeko olla siunaukseksi toinen toisillemme”; kyseli Okeke. Tunnustetuksi tulemisen kysymys on tärkeä. On edettävä pienin askelin kohta suurta vastausta. Yhdessä muiden kanssa tehden, ei painostaen eikä muita varten valmiiksi tehden. Monesti pienet käytännön kivet kengässä voivat muodostua vaikeammiksi yhteistyön ongelmiksi kuin suuret periaatteelliset kysymykset.

Totesimme katolisen kirkon olevan perusymmärrykseltään maailmanlaajuinen. Uudet maahanmuuttajat ovat hyvin löytäneet tiensä vanhoihin katolisiin seurakuntiin. Protestantit luovat sen sijaan aina uusia yhteisöjä.

Afrikkalaisten kristittyjen neuvostoon kuuluville seurakunnille voidaan antaa luterilaisia kirkkotiloja käyttöön, vaikka nämä seurakunnat ovatkin yleensä helluntailaistaustaisia. Valituksia tulee usein metelistä, siivoamisesta ynnä muusta sellaisesta. Sopimuksia tehtiin, mutta afrikkalaiset seurakunnat eivät saaneet vuokria maksetuiksi. Useimmat pastorit käyvät edelleenkin normaaleissa päivätöissä. Luterilaisille seurakunnille on jäänyt tyhjiä kirkkoja mutta afrikkalaiset jumalanpalvelusyhteisöt saattavat samanaikaisesti vuokrata vanhoja liiketiloja ja tehdashalleja jumalanpalveluskäyttöön.

Tällaisia ongelmia ratkaisemaan perustettiin vuonna 2013 tyhjäksi jääneeseen kirkkoon Borgfelden kaupunginosaan afrikkalainen kristillinen keskus, African Christian Center, jonka toiminta- ajatuksena on sillan rakentaminen saksalaisen kantaväestön ja afrikkalaistaustaisten maahanmuuttajien välille. Different colors – One people, kuuluu keskuksen näky tiivistettynä. Keskus toimii ekumeenisesti ja interkultuurisesti samanaikaisesti sekä afrikkalaisen identiteetin vahvistumisen, että maahanmuuttajien integroitumisen puolesta. Keskus haluaa olla rikastuttamassa ja monipuolistamassa yhteiskuntaa yli tunnustus- ja kulttuurirajojen. Siihen osallistuu useita saksalaisia ja afrikkalaisia seurakuntia. Pastori Peter Sorie Mansaray näkee tärkeimmäksi tehtäväkseen toimia välittäjänä afrikkalaisen kristillisen yhteisön ja Saksan evankelisluterilaisen kirkon välillä. Keskuksessa vierailee vasta maahan saapuneiden lisäksi myös suuri määrä toisen sukupolven maahanmuuttajia, joilla on joskus vaikeaa sopeutua perinteisiin afrikkalaisiin seurakuntiin. Keskuksessa järjestetään kerran kuukaudessa kansainvälinen messu, Intercultural Gospel Service. Werner Kahlin mukaan välttämätöntä on valmistella messut aina ”sekatiimissä”, jossa on 5-6 eri kulttuureista tulevaa henkilöä. Näiden on tunnettava toisensa hyvin. Saarnaajina tilaisuuksissa on aina kaksi pappia, joista toinen on saksalainen, toinen afrikkalainen. Saarnaajat valmistautuvat, mutta eivät kirjoita saarnaa. Jumalanpalvelukseen sisältyy osallistujien porinatuokio päivän raamatunkohdasta. Porinan jälkeen saarnaajat keräävät ryhmien ajatuksia ja kysymyksiä. Saarna etenee niin, että kun aloittava saarnaaja on puhunut yhdellä kielellä yleensä saksaksi tai englanniksi, toinen saarnaaja tiivistää toisella kielellä aloittajan ajatuksen ja jatkaa siitä omaansa. Näin vuorotellaan koko saarnan ajan. Joka kolmannessa tai joka neljännessä jumalanpalveluksessa papit siunaavat yksitellen halukkaita. Kielillä puhuminen on sallittua, mutta siihen ei erityisesti rohkaista. Elementit, jotka jotkut kokevat liian ärsyttäviksi, rajataan pois. Tällainen voi esimerkiksi olla liian kovaääninen puhetapa.

Kiinalaiset kristityt Saksassa

 

Tohtori Liu Ruomin kertoi meille kiinalaisesta kristillisestä kirkosta Saksassa. Hän avasi ensin historiaa, miten Kiinasta on muutettu Saksaan ja mainitsi mm. että mieluummin olisi usein päästy USA:han. Vuonna 2017 Saksassa oli kuitenkin jo 37000 kiinalaista opiskelijaa, noin 30 000 kristittyä, 20 pastoria ja useita kirkkoja.

 Kiinalaiset kristityt ovat muodostaneet omia kirkkojaan, koska ovat tarkkoja, keitä pidetään ”oikeina kristittyinä”. Saksassa eritaustaiset kiinalaiset kirkot ovat päässeet keskinäisen vuoropuhelun alkuun, minkä käynnistäminen ei ole ollut mahdollista Kiinassa. Esimerkiksi Missionakademie ja Evangelisches Missionswerk in Deutschland eli EMV ovat tukeneet kiinalaisia tässä työssä – muun muassa järjestämällä koulutusta kuten konferensseja ja kursseja.

tohtori Sönke Lohrberg-Fehring oikealla
Tohtori Ursula Günther sekä pohjoisen Saksan diakoniapalvelujen johtaja Bettina Clemens

Uskontodialogi ja turvapaikanhakijat

Torstain ohjelma aloitettiin junamatkalla keskustaan, jossa meitä vastassa oli tohtori Sönke Lohrberg-Fehring. Kulkiessamme kohteisiimme esitteli Sönke meille samalla hiukan kaupunkia. Ensimmäinen etappimme oli Islamilainen keskus ja siellä sijaitseva moskeija. Istuessamme pehmeällä matolla kuulimme Missionsakademiessa työskentelevän Sönken kertovan entisestä tehtävästään, jossa hän kokeili muslimien ja kristittyjen yhteisiä koulunaloitustilaisuuksia.

Sönke kertoi myös, että vaikka tuo kokeilu on jo loppunut, on olemassa muuta yhteistä uskontorajat ylittävää toimintaa. Modernissa katolisessa kirkossa pyörähtämisen jälkeen hän vei meidät myös tutustumaan kirkkoon, jonka seurakunnan alueella toimitaan erityisen paljon yhdessä muslimiyhteisöjen kanssa. Tämän St. Georgen kirkon erityisenä työalueena on monikulttuurisuusasioiden lisäksi HIV-työ. Kirkossa kohtasimme sattumalta Up with people -ryhmän nuoria. He tekivät muutaman päivän vapaaehtoistyötä turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksissa ja valmistautuivat Hampurin konserttiinsa. Ryhmässä on tällä hetkellä mukana kuulemma kaksi suomalaista!

”Uusista turvapaikanhakijoista monet ovat tulleet perinteisten seurakuntien oville pyytämään kastetta, erityisesti iranilaiset ovat hakeutuneet vanhoihin luterilaisiin seurakuntiin, vaikka heidän omia vapaisiin suuntiin kuuluvia yhteisöjään on toiminut Saksassa jo vuosikymmeniä. Näin joissakin vanhoissa seurakunnissa jumalanpalveluksissa käyvistä enemmistön saattavat muodostaa uudet kristityksi kääntyneet turvapaikanhakijat”: kertoi pohjoisen Saksan diakoniapalvelujen johtaja Bettina Clemens. Hän on tehnyt pitkään kehittämistyöstä diakonian parissa, ja nimenomaan kulttuurien välisessä työssä. Hän kuvaili työskentelyn rakenteiden olevan aika monimutkaisia, eikä aika voi olla törmäämättä byrokraattisiin haasteisiin. ”Aina on myös niitä, jotka haluavat pitäytyä vanhassa ja pelkäävät muutosta. On kuitenkin ymmärrettävää, että jos suuri joukko uusia kristittyjä ikään kuin valtaa seurakunnan, niin vanhat kävijät voivat kokea tilanteen uhkaavaksi ja epäreiluksikin. Yhteiskunnan monimuotoistuminen kuitenkin vaatii sitä, että vuoropuhelua pidetään käynnissä ja etsitään yhdessä rakentavia tapoja toimia jatkossa”: Clemens tiivistää. Kirkolla on paljon rakennuksia, mutta yhä vähemmän seurakuntalaisia ja työntekijöitä.  Rakenteet ovat hyvin patrioottisia ja vanhanaikaisia.

"Olisi hyvä päästä eroon täydellisen kielen vaatimuksesta kirkollisiin virkoihin ja muihinkin työpaikkoihin rekrytoitaessa. Erilaisuuden rikkaus saadaan esille, kun opimme sietämään pientä epämukavuutta myös tällä alueella. Voidaan nähdä, että kirkko on jäänyt kehityksessä jälkeen yhteiskunnan muuttuessa monikulttuurisemmaksi ja –kielisemmäksi. Miten voisimme vastata uuteen inter-kulttuuriseen tarpeeseen? Esimerkiksi Saksan kouluissa oli monia kulttuureja jo 1970-luvulla, pohtii Clemens.

Keskustelimme yhdessä monista erilaisista käsitteistä. Monikulttuurisuus-termin huono puoli on, että se ilmaisee kulttuurien rinnakkaisuutta inklusiivisuuden sijasta. Sanan, kansainvälinen, sisältämä ajatus määriteltävissä olevista kansoista tekee sen käytöstä kyseenalaista. Monet tutkijat käyttävät käsitettä interkulttuurisuus, kulttuurien välinen. Interkulttuurisuuden sijasta on otettu käyttöön myös käsite intrakulttuurisuus. Matka monokulttuurisuudesta monikulttuurisuuteen ja sitten inter- ja intrakulttuurisuuteen on vuosikymmenten työn tulos, vaikka eri kulttuuritaustaa edustavia yksilöitä kohdattaisiin päivittäin.  

 

Luterilaiseen kirkkoon kuuluvien osuus on Hampurin joillakin alueilla laskenut 20 prosenttiin ja Itäisessä Saksassa entisen Itä-Saksan alueella luterilaiseen kirkkoon kuuluvien osuus voi olla vain 9-12 prosenttia. Uskontojen välinen kohtaaminen erityisesti muslimien kanssa nousi monessa yhteydessä voimakkaasti esiin. Esiin nostettiin yllättäviäkin kysymyksiä muslimeista kirkon työntekijöinä muissa kuin pappisviroissa, eri uskontojen yhteisiä rukoushetkiä ja rauhan, vapauden ja hyvän elämän luomista eri uskonnoista käsin yhteistyössä. Yhden hampurilaisen kirkon muuttaminen moskeijaksi oli herättänyt voimakasta keskustelua.

Tohtori Ursula Günther kertoi uskontojen välisestä naapurustotyöstä. Ideana on, että kirkko menee ulos kohtaamaan ihmisiä ja työskentelemään muiden toimijoiden kanssa. Työssä on noussut esille pohdintaa siitä, että kristityillä ei ole yksinoikeutta niin sanottuihin hyviin arvoihin. Työtä tulee tehdä eri tasoilla ja huolehtia siitä, että puhutaan kullekin tilanteelle sopivalla kielellä. Ihmiset tekevät tulkintoja omien lähtökohtiensa perusteella. Erilaiset kokeilut monenlaisissa ryhmissä tuovat esim. väärinymmärryksiä esille ja antavat samalla uutta tietoa yhteiseen käyttöön. Myös erilaisten menetelmien yhdistäminen on koettu toimivaksi toimintamalliksi.

Mitä opimme?

Saksa on monella tavalla Suomea edellä kulttuurien kohtaamisen kysymyksissä. Havaitsimme kuitenkin kirkkojemme tilanteissa yllättävän paljon samankaltaisuutta, vaikka mittakaava tietenkin on erilainen. Menestyksen ohella on tehty monenlaisia virheitä  ja niistäkin keskusteltiin avoimesti. Virheistä on myös otettu opiksi. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon Attig- koulutusohjelman korvaaminen nykytilanteeseen paremmin soveltuvalla Ökufit -koulutuksella.

Nämä kokemukset ovat hyödyllisiä meille pohtiessamme koulutuskysymyksiä oman kirkkomme kannalta. Pääkaupunkiseudun kansainvälisten seurakuntien verkostoa matkalla edustanut Emma Tseng pohti; " Kulttuurienvälisten uskonyhteisöjen vuorovaikutus ja toistemme tunnustaminen on hyvin tärkeää. Meidän tulee myöntää, että olemme erilaisia, mutta erilaisuutemme ei tarkoita että uskomme olisi väärä. Erilaisuutemme on Jumalan lahja."

Yhteistyö etnisten seurakuntien kanssa on alkanut ja rakentunut kirkkotilojen yhteiskäytön kautta. Tätä samaa tilannetta elämme nyt pääkaupunkiseudulla. Esimerkiksi Emman edustama pohjoismainen kiinalainen seurakunta kokoontuu Lähetyskirkossa. Suurin osa Helsingin seurakunnista on tällä hetkellä jonkin asteisessa yhteistyössä jonkin etnisen seurakunnan kanssa.  Meidän tulee huomioida maailmalta tulleiden sisarien ja veljien tapa seurata evankeliumia. Tarvitsemme lisää sillanrakentajia.  Tavoitteenamme voisi olla löytää uusi tapa olla yhdessä. Opiskelemaan haluaville tarvitaan erilaisia, ja eritasoisia, vaihtoehtoja. Kaikki eivät pääse ainakaan heti yliopistoihin. Esim.  kielitaito voi muodostua monelle esteeksi. Yhdessä tekeminen  integroi ulkomaalaistaustaisia yhteiskuntaan ja antaa sosiaalisia kontakteja uudessa maassa. Monimuotoisuus on kasvanut ja kehitystä  osaamisessa ja kohtaamisvalmiuksissa on tapahtunut meilläkin.

Miten osaamme olla lähetystyön kohteina? Olemmeko kumppaneina veljien ja sisarten rinnalla vai asetummeko vastahankaan? Meidän tulisi miettiä, mikä saa meidät haluamaan kehittää vallitsevaa tilannetta. Hyvä olisi miettiä myös mitä kirkko on 20 vuoden kuluttua ja kyllähän sitä meilläkin mietitään. Toivottavasti opintomatkamme saa olla osaltaan edesauttamassa tätä pohdintaa.   

Hannu Lätti

Hiippakuntasihteeri/kansainvälinen työ

 

 

 

 

vierailu monikulttuurisessa Fisksättran ekumeenisessa toimintakeskuksessa Tukholmassa.

Kansainvälisen työn tavoitteita hiippakunnassamme

1. Monikulttuurisuus vahvistuu

2. Ekumenia ja uskontodialogi lisääntyy

3. Lähetystietoisuus ja kansainvälisyys monipuolistuu

näihin pyritään seuraavien arvojen pohjalta

1. Monikulttuurisuus ei ole työmuoto vaan ajattelu- ja toimintatapa

2. Ekumenia ei ole seremonioita vaan osallistumista ja osallistamista

3. Kansainvälinen diakonia ei ole auttamista vaan kumppanuutta

sekä näiden verkostojen kautta

  • Kirkkohallituksen kansainvälisen työn, monikulttuurisuustyön ja lähetystyön asiantuntijat
  • seurakuntayhtymien monikulttuurisuustyöntekijät ja vieraskielisen työn työntekijät
  • paikallisseurakuntien kansainvälisen työn tekijät
  • kirkkoherrat
  • paikallisseurakuntien lähetystyöstä vastaavat
  • Lähetysjärjestöt
  • Kirkon Ulkomaanapu
  • oppilaitosyhteistyö (monikulttuurisuus/kv opinnot)
  • kaupunkien monikulttuurisuusfoorumit ja vastuutyöntekijät
  • maahanmuuttovirasto
  • Helsingin ekumeeninen toimikunta
  • pääkaupunkiseudun etniset seurakunnat
  • Pakolaisapu