Vaakuna

Helsingin hiippakunnan vaakuna
Helsingin piispan vaakuna

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vaakunoiden uudistustyö alkoi silloisen Porvoon piispan John Vikströmin aloitteesta 1978. Varsinaiseen valmistelutyöhön päästiin 1980, jolloin piispojen neuvottelussa asetettiin työryhmä laatimaan suunnitelma kirkollisen heraldiikan kehittämisestä. Työryhmä päätti pyytää tuomiokapituleilta ehdotuksia vaakunoiden suunnittelussa huomioon otettavista näkökohdista. Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli piti mahdollisena tuomiokapitulin sinetin heraldisoimista ja ehdotti hiippakunnan vaakunaksi siniselle pohjalle joko kultaista tai oranssista laivaa. Tuomiokapituli teki Helsingin piispan vaihduttua 1982 uuden ehdotuksen, jossa esitettiin käytettäväksi tyyliteltyä tuomiokirkkoa sinisellä pohjalla.

Vaakunatyöryhmä käynnisti vuonna 1983 kutsukilpailun hiippakuntavaakunoiden laatimiseksi, johon kutsuttiin taiteilijat Kaj Kajander ja Tapio Vallinoja. Helsingin hiippakunnan vaakunaksi jätettiin neljä ehdotusta. Työryhmän ja hiippakuntien edustajat kokoontuivat ratkaisemaan hiippakuntavaakunakilpailun. Helsingin hiippakunnan vaakunaehdotuksen voittaja oli taiteilija Kajander, jonka ehdotus oli vaakunaselityksen mukaan:"Sinisessä kentässä vene, josta nousee toistoristi, molemmat kultaa." Lautakunta ehdotti vaakunan ristin voivan olla hopeinen.

Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli ilmoitti kuitenkin joulukuussa 1984, ettei se nähnyt mahdolliseksi käyttää vaakunatyöryhmän ehdotuksia. Tuomiokapituli katsoi kuitenkin toukokuun lopussa 1985 voivansa käyttää ehdotuksia ja valitsi taiteilija Kajanderin toisen ehdotuksen hiippakunnan vaakunaksi. Hyväksytyn vaakunan selitys on: "Katkoisen kilven kultaisessa yläkentässä sininen piispanhiippa, sinisessä alakentässä kultainen vene".

Laki Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vaakunoista astui voimaan 1.1.1987 (Suomen säädöskokoelma nro 785/1986).

Lähde: Koskenvesa, Esko: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon hiippakuntavaakunat - kirkollisen heraldiikan työvoitto (Suomen kirkkohistorian Seuran vuosikirja nro 78, 1988)