Lapset ovat vapaat

4.11.2018

Piispa Teemu Laajasalon saarna ordinaatiomessussa 4.11.2018 Helsingin tuomiokirkossa

Kun he saapuivat Kapernaumiin, tuli Pietarin luo temppeliveron kantajia, jotka sanoivat: ”Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa?” ”Maksaa kyllä”, hän vastasi. Kun hän meni sisälle taloon, Jeesus ehätti kysymään: ”Mitä mieltä olet, Simon? Keiltä tämän maailman kuninkaat perivät tullia ja veroa, omilta lapsiltaan vai vierailta?” ”Vierailta”, vastasi Pietari. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Lapset ovat siis vapaat. Mutta miksi suotta suututtaisimme heidät? Mene järvelle ja heitä onki veteen. Ota ensimmäinen kala, jonka vedät ylös, ja avaa sen suu. Siellä on hopearaha. Ota se ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta.”

Matt. 17: 24-27

 

Rakkaat papiksi, lehtoriksi ja diakonian virkaan vihittävät, hyvä juhliva seurakunta,

 

Eräs alakoulussa oleva lapsi tuli kysymään minulta, mistä hän saa omassa elämässään päättää. Olin hieman yllättynyt kysymyksestä, jolloin hän toisti sanat – mistä hän saa omassa elämässään päättää. Ymmärrykseni kasvoi kun kuulin, että lapsen opettaja oli antanut luokalleen tehtäväksi kirjoittaa aine otsikolla ”Mistä asioista lapsi saa päättää?”

 

Totesin lapselle, että tätä täytyy hieman miettiä ja menin toiseen huoneeseen hakemaan kasvatustieteellistä sivistystä ja asiantuntijaymmärrystä. Avasin siis vauva.fi –lehden keskustelupalstan. Hyvin nopeasti vastausvaihtoehdot alkoivat hahmottua. Lapsi saa päättää sisävaatteista, mutta ei ulkovaatteista. Lapsi saa valita millaista mysliä syö, mutta ei sitä syökö mysliä. Lapsi saa valita mikä kirja luetaan, mutta ei sitä luetaanko.

 

***

 

Päivän evankeliumissa Jeesus ja Pietari käyvät lyhyen keskustelun temppeliverosta. Kohtaus ilmentää ensimmäisten kristittyjen ja juutalaisen seurakunnan välistä rajanvetoa. Keskustelun keskellä on yksi hämmentävä lause, jonka Jeesus sanoo. ”Lapset ovat siis vapaat”. Lapset ovat vapaat. Palaan tähän vapauteen hieman myöhemmin, mutta aloitetaan lapsesta puhumisesta.

 

Ajatus Jumalan lapseudesta on keskeinen osa Jeesuksen opetuksia. Jeesus kehottaa rukoilemaan Jumalaa sanoilla ”Isä meidän”. Vertauksessa hän kertoo, kuinka armollisesti ja rakastavasti tuhlaajapojan isä ottaa vastaan omille teilleen häipyneen jälkeläisensä. Antakaa lasten tulla minun luokseni, Jeesus ohjeistaa opetuslapsia, ja muistuttaa, että joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, ei sinne pääse. Jumalan ja ihmisen suhdetta on siis Jeesuksen mukaan mielekästä verrata vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen.

 

***

 

Mutta mitä ajatus Jumalan lapseudesta voisi tarkoittaa? Mitä sellaista nimenomaan lapsen ja vanhemman välisessä suhteessa on, joka saa Jeesuksen käyttämään tällaista kieltä ja kertomaan tällaisia vertauksia?

 

Usein puhetta Jumalasta isänä avataan kuvailemalla, millaisia kokemuksia ihmisellä on omasta isästään. Monella lapsuuden muistoihin isästä ja äidistä liittyy tunne turvallisuudesta ja rakkaudesta. Vanhemmat pitivät sylissä, antoivat käden tueksi, lohduttivat, kehuivat ja ottivat reppuselkään kannettavaksi. Tällaisen lapsuuden eläneestä tuntuu hyvältä ajatella, että Jumalan ja ihmisen suhteessa on jotain samaa.

 

On kuitenkin vaarallista ankkuroida ajatus Jumalan lapseudesta vain omiin lapsuusmuistoihin tai isä- ja äitisuhteeseen. Eri ihmisten kokemukset kun ovat aivan erilaisia. Me tiedämme, miten monenlaisia vanhempia on, ja kuinka kipeitä lähimmät perhesuhteet voivat olla. Kaikille ajatus Jumalasta isänä ei siis herätä miellyttäviä mielleyhtymiä. Pikemminkin se voi nostaa pintaan vierautta, kipeitä muistoja ja pelkoa.

 

Ja kuitenkin juuri lapsen ja vanhemman suhteessa on jotain erityistä. Jotain, joka kertoo myös Jumalan ja ihmisen suhteesta – täysin riippumatta siitä, millaisia kokemuksia meillä on maanpäällisistä isistä ja äideistä. Jokaista vanhemman ja lapsen välistä suhdetta määrittelee nimittäin ainakin kaksi asiaa: riippuvuus ja peruuttamattomuus. Siis riippuvuus ja peruuttamattomuus.

 

***

 

Riippuvuus tarkoittaa, että lapsen olemassaolo on täysin riippuvainen vanhemmasta. Me kaikki olemme syntyneet jonkun lapseksi. Elämän ihme ei ole ollut meidän omissa käsissämme vaan se on lahjoitettu meille aiempien sukupolvien välityksellä.

 

Puhe ihmisistä Jumalan lapsina ilmentää siis sitä tosiasiaa, että kukaan meistä ei ole tehnyt itse itseään. Kun Jumalasta puhutaan Luojana, korostetaan, ettei maailma ole olemassa itsestään tai sattumalta.

 

Luojalla ei kuitenkaan ole automaattisesti erityisen henkilökohtaista suhdetta luomaansa asiaan, aivan kuten insinöörillä ei ole välttämättä erityisen henkilökohtaista suhdetta linjastolla kasattuun autoon. Siksi on huomionarvoista, ettei Jeesus opeta rukoilemaan ”Luoja meidän” vaan ”Isä meidän”.

 

***

 

Riippuvuuden lisäksi toinen kaikkia vanhemman ja lapsen välisiä suhteita leimaava tekijä on suhteen peruuttamattomuus. Vaikka välimatkat kasvaisivat, välit viilenisivät ja yhteydenpito lakkaisi kokonaan, me pysymme aina jonkun lapsina. Halusimmepa tai emme, me emme voi peruuttaa omien vanhempiemme osuutta elämäämme.

 

Samanlainen peruuttamattomuus kuuluu myös Jumalan ja ihmisen suhteeseen. Me voimme epäillä ja kadottaa uskomme. Siitä huolimatta me olemme Jumalan lapsia ja Hän on meidän Jumalamme. Vanhassa testamentissa kuvataan jatkuvasti, kuinka Jumala profeettojensa suulla kehottaa ihmisiä kääntymään puoleensa. Uudelleen ja uudelleen. Ja vaikka kansa kuinka kapinoi, isä pysyy isänä.

 

***

 

Lapsen ja vanhemman suhteessa korostuu siis riippuvuus ja peruuttamattomuus. Kumpikaan ei riipu lapsen iästä tai vanhemman luonteesta tai kyvystä toimia vanhempana. Ne koskevat yhtä lailla aikuista lasta kuin sylivauvaakin, läheistä vanhempaa tai etäistä vanhempaa.

 

Päivän evankeliumissa Jeesus ei kuitenkaan puhu lapsen suhteesta vanhempaansa riippuvuuden tai peruuttamattomuuden kautta. Jeesus ei siis kuvaa ihmisen ja Jumalan suhdetta kummankaan välttämättömältä tuntuvan piirteen kautta. Jeesus sanoo: lapset ovat vapaat.

 

Kristinuskon keskiössä kulkee kertomus vapautumisesta ja vapauttamisesta. Aivan kuten kansa seurasi Moosesta pois Egyptin orjuudesta, aivan kuten Jeesus vapautti eri tavoin syrjäytettyjä sairauksista ja häpeästä, kutsuu Kristus vapauteen synnin ja kuoleman orjuudesta. Ja hätkähdyttävästi nimenomaan vapaus ja lapseus liittyvät yhteen. Paavali kirjoittaa Jeesuksesta galatalaisille: ”Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan.” Että me pääsisimme lapsen asemaan. Siis vapaiksi lapsen asemaan.

 

Ajatus lapsen vapaudesta tuntuu ristiriitaiselta, koska nimenomaan lapsella vapautta ei useinkaan ole. Mistä kaikesta lapsi saa päättää -aineen havainnoiksi nousivat nimenomaisesti monet vapauden puutteet. Lapsi ei pääse kaikkiin huvipuistolaitteisiin, lapsi ei voi ostaa ikärajasuojattuja pelejä tai katsoa kiellettyjä elokuvia, lapsella on kotiintuloajat ja nukkumaanmenoajat ja karkkipäivät. On mentävä kouluun, on tehtävä läksyjä ja on osallistuttava perheen arkeen, vaikka ei yhtään huvittaisi.

 

Kaikesta tästä huolimatta lapsella on sellaista vapautta, jota aikuinen voi vain kadehtia. Lapsen vapautta on ennen kaikkea luottamus siihen, että viime kädessä joku muu huolehtii. Katto pysyy pään päällä, ruoka tulee pöytään, päälle on laittaa puhtaita vaatteita.

 

Kaikilla lapsilla tätä kokemusta ei tietenkään ole. Se on surullista koska juuri tällaisessa vapauden kokemuksessa on jotain, joka kertoo Jumalan ja ihmisen suhteesta kaikista eniten:  Tietoisuus siitä, että on joku meitä suurempi; joku, joka tahtoo meille hyvää; joku, joka pitää meistä huolta; joku, joka pelastaa kuolevaisuudelta.

 

***

 

Hyvät papeiksi, lehtoriksi ja diakonian virkaan vihittävät. Tänään te vastaatte alttarilla moniin kysymyksiin yhdellä sanalla: ”Tahdon”. Te ilmaisette halunne sitoutua Jumalan Sanaan, tunnustukseen, kirkon järjestykseen ja omalla elämällänne kirkon rakentamiseen.

 

Muistakaa, etteivät nämä asiat ole kahleita tai kaltereita. Päinvastoin. Kristuksen palvelijoina teidän tehtävänne on elää todeksi Jumalan lasten vapautta. Sitä vapautta, josta Jeesus evankeliumissa puhuu.

 

Alttarilla ei ole tänään ensisijaisesti kysymys siitä, mitä ihminen sanoo vaan siitä, mitä Jumala sanoo.

Alttarilla ei ole tänään ensisijaisesti kysymys siitä, mitä ihminen lupaa vaan siitä, mitä Jumala lupaa.

Alttarilla ei ole tänään ensisijaisesti kysymys siitä, mihin ihminen pystyy vaan siitä, mihin Jumala pystyy.

 

Rakkaat vihittävät, te olette niitä lapsia, joita Jeesus sanoo vapaiksi.

 

Virkaan vihittynä käyttäkää lapsen vapauttanne siihen, että tämän maailman ihmiset voisivat kokea olevansa vapaita Jumalan lapsia.

 

Tähän työhön teitä kutsutaan – armahtamaan, auttamaan ja taluttamaan taivastielle. Tähän teitä kutsutaan.

 

Toimimaan niin, että erilaisten maailman murheiden alla kulkevien lähimmäisten kuormat kevenisivät.

 

Toimimaan niin, että eri tavoin kavennettujen ihmisryhmien vapaus lisääntyisi.

 

Toimimaan niin, että kuolemaa pelkäävien huoli vaihtuisi Jumalan lapsen huolettomuuteen, Jumalan lapsen luottamukseen ja Jumalan lapsen vapauteen.

Aamen.