Raskas ja kevyt kuorma

4.9.2018

Piispa Teemu Laajasalon saarna 4.9.2018 Helsingin hiippakunnan papiston synodaalikokouksen messussa

 

Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi:

”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut

tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä,

Isä, olet hyväksi nähnyt.

Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu

kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet

ilmoittaa.

Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä

annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä

olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun

ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt. 11: 25-30)

 

Hyvät Helsingin hiippakunnan papit,

 

onpa hienoa nähdä teidät, arvoisat työkaverit. Tältä näyttää tämän

hiippakunnan papisto.

 

Tuomiokapitulista on tämän kesän aikana pariin kertaan muistutettu

synodaalikokouksesta. Jokaisen muistutuksen jälkeen olen saanut

henkilökohtaisesti paluupostia. Yksi on kiittänyt kutsusta, toinen on

kertonut mielipiteensä päivän ohjelmasta ja kolmas on sanonut

jotain muuta. Monissa paluuposteissa sävy on ollut innostunut ja

kollegojen tapaamista odottava.

 

Mutta posteissa ja niitä seuranneissa keskusteluissa on kuulunut

toisenlaisiakin tarinoita pappisvirasta – siis meidän tarinoitamme,

tämän salin tarinoita, meidän yhteisen virkamme kertomuksia. Niitä

kertomuksia, joissa viranhoidon päällimmäinen kuuluminen on

väsymys, näköalattomuus, turhautuminen, pettymys, pahoinvointi ja

huoli tulevasta. Niitä kertomuksia, joissa tälle päällimmäiselle

kuulumiselle annetaan syyksi liian raskas nuortenleiri, liian kova

määrä siunaustilaisuuksia, liian vähän aikaa valmistautua puheisiin,

liian epäselvä työnkuva, syyllisyys iltojen viettämisestä erossa omista

lapsista tai kokemus siitä, että ei ole varma, osaako puhua

seurakuntalaisille – tai tarkoittaako sydämessään sitä, mitä puhuu.

Kertomuksia, joissa toistuu pettymys omaan riittämättömyyteen

köyhien, pakolaisten, vähemmistöjen ja eri tavoin syrjittyjen hyväksi

toimimisessa. Kyllä me näistä kertomuksista saamme kiinni.

 

***

 

Päivän evankeliumissa Jeesus lupaa, että Hänen ikeensä on hyvä

kantaa ja Hänen kuormansa on kevyt. Tässä salissa jokainen meistä

on kuullut nämä lauseet monta kertaa. Useat meistä ovat kuulleet

nämä sanat myös pappisvihkimyksen yhteydessä. Ja kuitenkin me

tiedämme omasta kokemuksesta, miten raskasta papin työ usein on.

Vaikka kuinka olisimme välillä innostuneita ja toivorikkaita, on myös

paljon niitä hetkiä, jolloin ies tuntuu nimenomaisesti pahalta kantaa

ja kuorma on nimenomaisesti raskas.

 

Me olemme tänään koolla mission äärellä. Eikö rakkaat papit ole

niin, että sen lisäksi, että me kannamme pappisvirassa erilaisia

henkilökohtaisia kuormia, on meillä kannettavana myös tämä

mission kuorma: ”Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.” Ja

ainakin oman kokemukseni mukaan se on raskas kuorma.

 

 

Raskas kuorma

 

Mission todellisin merkitys on inkarnaatiossa: siinä, että me

kerromme, miksi Jumala on tullut maan päälle. Mutta missiossa on

kyse myös toisenlaisesta inkarnaatiosta: siitä, että meidän

puheemme, meidän hyvät aikomuksemme, meidän hurskaat

suunnitelmamme tulevat todeksi.

 

On raskas kuorma tietää, mitä meidän pitäisi tehdä. Kyllä me

tiedämme, että seurakuntalaiset pitäisi sitouttaa paremmin; me

tiedämme, että seurakuntalaiset pitäisi ottaa mukaan näyn

etsimiseen, suunnitteluun, tekemiseen; me tiedämme, että meidän

pitäisi poistaa kaikkia mahdollisia esteitä ja antaa ihmisille aitoa

vastuuta ja oikeita avaimia. Kyllä me tiedämme tämän.

 

Ja kyllä me tiedämme, että meidän tulisi olla kiinnostuneita niistä,

jotka eivät ole kiinnostuneita meistä. ”Eivät terveet tarvitse

parantajaa, vaan sairaat.”

 

Tämä kaikki on jokaisessa kirkkohallituksen strategiapaperissa, tämä

kaikki löytyy seurakuntayhtymien

toimintakulttuurinmuutoshankkeista ja seurakuntaneuvostojen

suunnitelmista.

 

On raskas kuorma tietää,

mitä pitäisi tehdä, jos ei samalla tiedä, miten

se pitäisi tehdä. Mutta, rakkaat papit, vieläkin raskaampi kuorma on

tietää, mitä pitäisi tehdä, ja sen lisäksi tietää myös, miten se pitäisi

tehdä! Mehän nimittäin kyllä tiedämme, miten ihmisiä kohdataan.

 

Mikä merkitys olisikaan sillä, että soitettaisiin jokaiseen perheeseen,

johon on syntynyt lapsi ja sanottaisiin onnittelusanat? Mikä merkitys

olisikaan sillä, että oltaisiin yhteydessä jokaiseen perheeseen, jonka

lapsi on osallistumassa rippileirille ja kysyttäisiin, miltä tämä

vanhemmista tuntuu? Mikä merkitys olisikaan sillä, että

lähestyttäisiin jokaista kärsivää omaista kuukausi hautajaisten jälkeen

ja kysyttäisiin, kuinka te voitte? Mikä merkitys olisikaan sillä, että

seurakunnasta pois muuttaville nuorille aikuisille lähetettäisiin viesti

ja tutustutettaisiin heidät tulevaan seurakuntaan? Ei ihmisten

kohtaaminen, heistä kiinnostuminen ja heidän arjestaan välittäminen

ole rakettitiedettä, se on yksinkertaisia ja järjestelmällisiä tekoja.

 

Kyllä me tiedämme, että ihmisten tavoittamisen ja kohtaamisen

kannalta tarvitaan vain yhteistä aikaa. Ei sillä ole niin väliä,

vietämmekö me heidän kanssaan aikaa pingistä pelaten vai

jaammeko me heijastimia ja glögiä asematunnelissa sormet

kohmeessa. Sillä on väliä, että meidät tunnistetaan Kristuksen ja

lähimmäisten palvelijoiksi. Sillä on väliä, että me olemme ihmisinä

ihmisten joukossa.

 

Tämä kaikki voi kuulostaa kiusalliselta, aikaa vievältä ja tyrkyttävältä.

Mutta meidän on syytä kysyä itseltämme: palvelisiko tällainen

toiminta kirkon missiota vai haittaisiko se sitä? Me emme ehkä tiedä

tarkasti, kuinka paljon tällainen kohtaaminen palvelisi kirkon

missiota, mutta sen me tiedämme, että varmasti se sitä palvelisi, jos

sitä tekisi järjestelmällisesti hiippakunnan jokainen pappi

hiippakunnan jokaisessa seurakunnassa.

 

Miksi me emme sitten tee niin? Siksikö, että meillä ei ole aikaa

tällaiseen? Joskus siitä varmasti on kyse. Mutta onko myös niin, että

usein olemme kuitenkin riittävän tyytyväisiä vallitsevaan

tilanteeseen? Onko niin, ettei meillä mission kuorman edessä ole

pienyrittäjän konkurssin pelkoa tai evankelisen saarnaajan

korventavaa hätää ihmisten sieluista?

 

Me papit olemme opetuslasten tekijöitä. Meidän ei tulisi olla

huolissamme itsemme vuoksi, omien työpaikkojemme ja

toimintojemme vuoksi vaan ihmisten vuoksi. Niiden ihmisten

vuoksi, joista Jeesus haluaa meidän tekevän hänen opetuslapsiaan;

niiden ihmisten vuoksi, joita Jeesus haluaa arjen murheessa ja

syyllisyydessä vapahtaa ja armahtaa; niiden ihmisten vuoksi, joille

Jeesus haluaa paljastaa lempeän ja nöyrän sydämensä; niiden

ihmisten vuoksi, joille Jeesus haluaa antaa hyvän ikeen ja kevyen

kuorman.

 

Tiedämme siis mitä pitäisi tehdä, ja tiedämme myös sen, miten se

pitäisi tehdä. Ja kuinka monta kertaa nämä samat asiat onkaan jo

sanottu! Kuinka monta kertaa minäkin olen toistanut näitä samoja

sanoja! Myös se on osa kuorman raskautta: on raskasta saada itsensä

kiinni samojen sanojen, samojen suunnitelmien, samojen ihanteiden

ja samojen tavoitteiden ääreltä yhä uudestaan. Yhä uudestaan

epäonnistuneena ja epätäydellisenä. Mission kuorma on raskas.

 

 

Kevyt kuorma

 

Siksi onkin niin hämmentävää, mutta ennen kaikkea sydäntä

elävöittävää kuulla päivän evankeliumia. Evankeliumia, jonka

loppunostatus on niin huikea. ”Tulkaa minun luokseni”, ”minä

”minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt”.

Tuntuu, että jokainen lause on edellistä lohduttavampi, edellistä

rohkaisevampi, edellistä kauniimpi.

 

Rakas papisto, Kristuksen sanat puhuvat kevyestä kuormasta, koska

Kristus viittaa itseensä. Kristus itse on kantanut meidän

kuormamme ristille, Kristus itse on avannut meille tien taivaaseen,

Kristus itse on luvannut meille Pyhän Henkensä oppaaksi ja

lohduttajaksi. Mitään, mitä Kristus on tehnyt, ei meidän tarvitse

kantaa.

 

Sakramenttiteologiassa on erotettu toisistaan ”tehty teko” ja

”tekevän teko”. Erottelulla korostetaan sitä, että toimitettu

sakramentti – siis ”tehty teko” – välittää Jumalan armon riippumatta

sakramentin toimittajan – siis ”tekevän teon” – pyhyydestä tai

kelpoisuudesta. Sakramentin vaikuttavuus ja sakramentin toimittajan

vaikuttavuus eivät siis ole yhteismitallisia. 

 

Hyvät papit, olisiko niin, että tämä erottelu voisi meitä mission

kuorman alla välillä uupuvia armahtaa? Voisiko tämän erottelun

kautta lähestyä myös Jeesuksen lupausten ja omien kokemustemme

välistä ristiriitaa kuorman painosta?

 

Papin työssä raskas kuorma on ”tekevän teko” – jotain, jonka

kantajiksi meitä kutsutaan. Tekevän teko on kaikkea sitä, millä me

osallistumme Kristuksen kirkon missioon. Kaikkea sitä, millä me

yritämme tavoittaa ihmisiä. Kaikkea sitä, millä me laitamme itsemme

likoon Jumalan valtakunnan hyväksi.

 

Papin työssä kevyt kuorma sen sijaan on ”tehty teko” – jotain, jonka

Kristus on kantanut meidän puolestamme. Se on kertakaikkinen ja

ainutlaatuinen. Sen teon me työn ja kuormien uuvuttamat saamme

ottaa vastaan: yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.

 

Nämä kuormat – tekevän teon raskas kuorma ja tehdyn teon kevyt

kuorma – eivät ole papille vaihtoehtoisia. Jos ne menevät sekaisin,

alkaa tehty teko vääristyä joksikin, joka riippuisi meidän

aikaansaannoksistamme. Jos ne menevät sekaisin, alamme me luistaa

tekevän teosta, ja unohtaa, että Kristus kutsuu meitä

työtovereikseen, opetuslasten tekijöiksi Jumalan valtakunnan

missioon. Jotta me siinä tehtävässä jaksamme, on meidän

ensiarvoisen tärkeää pystyä erottelemaan, mikä kuorma on kannettu

meidän puolestamme, ja minkä kuorman kantajiksi meitä kutsutaan.

Raskas kuorma ja kevyt kuorma ovat molemmat totta. Mutta ne

ovat erilaisia kuormia, ne eivät ole yhteismitallisia.

 

Papin työn voi pelkistää näihin kahteen näkökulmaan. Tekevän

tekomme, missiomme, on taluttaa ihmisiä tehdyn teon äärelle – siis

alttarille.

 

***

 

Hyvä hiippakunnan papisto, meitä on täällä melkein viisisataa

pappia. Vaikka kutsumuksemme on yhteinen, on meillä erilaisia

vahvuuksia ja erilaisia työnäkyjä. Me tarvitsemme erilaisia persoonia,

erilaisia taitoja, erilaisia painotuksia ja erilaisia ihmisiä. Siitä

yksinkertaisesta syystä, että meidän missiomme kohteena on koko

maailma ja kaikki kansat. Yksi pappi ei voi tehdä kaikkea tai tavoittaa

kaikkia. Jos me haluamme puhutella koko maailmaa, me

tarvitsemme monenlaisia kasvoja. Me tarvitsemme nuoria ja vanhoja,

miehiä ja naisia, konservatiiveja ja liberaaleja, uudistusta toivovia ja

perinteitä säilyttäviä. Tässä missiossa me tarvitsemme kaikkia. On

valtava siunaus, mikä osaaminen ja intohimo tämän hiippakunnan

papeista löytyy!

 

Ystävät, kun ajan vaatimukset tuntuvat kohtuuttomilta, muistakaa,

että meidän kuormamme ei koskaan koske työmme oikeutusta. Me

voimme kantaa kuormaa, joka pakottaa meidät kysymään, kuinka

meidän olisi hyvä toimia Jeesuksen lähettiläinä tässä ajassa. Me

voimme kantaa kuormaa, joka pakottaa meidät kysymään, mitkä

tavat ja keinot voivat olla tässä ajassa kutsumassa ihmisiä alttarin

äärelle. Me voimme kantaa kuormaa, joka pakottaa meidät

kysymään, kuinka me löytäisimme tien juuri niiden lähelle, jotka ovat

etääntyneet kaikista kauimmaksi meistä.

 

Nämä kuormat ovat raskaita ja ne kuuluvat meille.

 

Mutta, ystäväni, älä koskaan kanna taakkaa siitä, miksi sinua vielä

tarvittaisiin. Älä koskaan kanna taakkaa siitä, miksi sinä olet pappi,

tai siitä, miksi sinä altistaisit itsesi vaikeisiin tilanteisiin ja uusiin

haasteisiin. Sinä olet pappi siksi, että se on Kristuksen teko. Sinä olet

pappi siksi, että kaikista raskain teko on jo tehty sinun puolestasi.

Sinä et ole pappi siksi, että sinä olisit valinnut Kristuksen vaan sinä

olet pappi siksi, että Kristus valitsi sinut. Ja tänäänkin Hänellä on

sinulle sama viesti kuin pappisvihkimyksen päivänä:

 

Tule minun luokseni, sinä työn ja kuormien uuvuttama.

Minä annan sinulle levon.

Ota minun ikeeni harteillesi ja katso minuun: minä olen sydämeltäni

lempeä ja nöyrä.

Näin sinun sielusi löytää levon.

Minun ikeeni on hyvä kantaa

ja minun kuormani on kevyt.

Aamen.