Tuomiorovasti Matti Poutiaisen puhe lähtevälle piispa Irja Askolalle

4.10.2017

Juhlaistunto pidettiin 4.10.2017 tuomiokapitulissa.

Arvoisa Irja-piispa, hyvä juhlaistuntoväki! 

Olen saanut mieluisan – mutta haikean - tehtävän lausua muutaman sanan tuomiokapitulin puolesta piispamme nyt siirtyessä eläkkeelle. 

En aio tässä arvioida Irja Askolan elämäntyön ja piispakauden merkitystä laajemmin. Olen siihen väärä henkilö, toisaalta liian lähellä ja toisaalta liian kaukana. Tässä on tulevalle kirkkohistorian tutkimukselle herkullinen tutkimusaihe.  

Muutama ajatus kuitenkin sallittaneen. Kun Irja-piispa aloitti työnsä seitsemän vuotta sitten, mielissä oli vaalien aikana esiin noussut vahva kuva kirkon keväästä. Ymmärsin sen uuden kirkollisen kulttuurin ja toimintatavan syntymisen ajaksi. Toivon ja ilon ajaksi. 

Kevät on kuitenkin arvoituksellista aikaa. Kaikki tunnemme silloin auringon lämmön ihollamme ja näemme kuinka luonto pukeutuu uuteen elinvoimaiseen vihreyteen. Vanhat jäät ovat lähteneet. Uusi tuore ruoho nousee mökin pihalla edellisen vuoden kuolleiden lehtien alta.  

Keväällä ilma voi kuitenkin olla joskus yllättävänkin viileä ja saada huolettomasti pukeutuneen nenän niiskumaan. Keväällä on vielä vaikea ennustaa tuleeko kesästä lämmin ja aurinkoinen vai kylmä ja sateinen. Tuottaako kylvö runsaan hedelmän vai jääkö suurin osa sadosta korjaamatta kosteilta pelloilta. 

Viimeiset seitsemän vuotta ovat kuin ovatkin tästä näkökulmasta olleet kirkon kevään aikaa. Niin paljon vanhaa on kuollut ja niin paljon uutta on syntynyt. Muutos on ollut voimakkaampaa kuin koko aikaisemman pappisurani aikana, edeltävinä 30 vuotena.  

Yhteiskunta on muuttunut voimakkaasti. Tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja ihmisarvon teemat ovat nousseet keskiöön, digitalisaatio on muuttanut työkulttuuria, talous on ollut alamaissa, tiedotusvälineet tarttuvat asioihin herkemmin, ja aikaisempi hienotunteisuus on karissut kirkollisestakin mediasta. Sosiaalinen media tekee reagoinnista välitöntä ja antaa mahdollisuuden nimettömiin rumiin iskuihin. Kirkosta eroaminen on jatkunut voimakkaana ja ajanut osaltaan seurakunnat taloudellisiin vaikeuksiin, tiloista on luovuttu, henkilöstöä vähennetty. Kirkon perinteinen uskon ilmaisu on asetettu kyseenalaiseksi ja julistus tuntuu jotenkin ohentuneen. Uskollisten sanankuulijoiden määrä on pienentynyt. 

Sinä Irja-piispa olet ollut hyvä ja oikea-aikainen paimen tässä myllerryksessä. Olet voinut tuoda valonpilkahduksia, kevään vihreitä tuulahduksia, vanhan kuihtuvan kulttuurin keskelle. Kirkolle on ollut suurta hyötyä median myönteisestä ja paikoin jopa innostuneesta kiinnostuksesta persoonaasi ja työtäsi kohtaan. Tämä on avannut monia ovia, jotka ehkä olisivat olleet muuten suljettuina. Tuoreella sanoittamisellasi olet voinut tuoda kipeitä asioita esille julkisuuteen. Analyysisi ajan ilmiöistä ovat olleet oivaltavia ja uusia näköaloja avaavia. 

Olet kyennyt verkostoitumaan laajalti yhteiskunnan, kansalaisjärjestöjen ja ekumeenisen tahojen suuntaan. Nuotiopiireilläsi on ollut laajoja heijastusvaikutuksia. Ja olet luonut tapaa ja esimerkkiä ilmaista kristillistä uskoa kriittisellekin nykyihmiselle luontevalla tavalla. 

Ymmärrän, että tämä ei ole aina ollut helppoa, kun röyhkeä media tunkee ruokapöytään ja aina kodin vieraskirjoihin asti. Ja kun sosiaalinen media ei pysy asiallisuuden rajoissa vaan tulee ihon alle. Mutta ehkä tämä kokemus on ollut välttämätöntä, jotta voisi olla paimen tämän ajan ihmisille. Moni on kokenut samaa ja saa voimaa ja lohdutusta rakkaan piispansa kohtalotoveruudesta.  

Tämän kaiken keskellä olet jaksanut puhua valittamisen kääntämisestä välittämiseksi. Julistustasi ja koko olemistasi on mielestäni leimannut empatia, lähimmäisen rinnalla seisominen ja sorretun ja syrjään sysätyn esiin nostaminen, vahvistaminen ja toivon luominen. 

Vaikka omat teologiset painotukseni ovat joiltakin osin erilaiset, kunnioitan ja arvostan sitä vilpittömyyttä ja peräänantamattomuutta, jolla olet omaa vakaumustasi tuonut esille puheessasi ja julistuksessasi piispana. Se on ollut puhetta suoraan sydämestä, lähimmäisen ja kirkon parasta ajatellen. 

On ollut ilo työskennellä tuomiokapitulissa yhdessä nämä vuodet. Uskon, että kollegio jakaa tämän kokemuksen. Kokouksemme ovat olleet sujuvia, rutiiniasiat on menty nopeasti ja harkintaa vaativien asioiden kohdalla on pysähdytty ja annettu aikaa. Työskentelyilmapiiri on ollut asiallinen ja usein myös iloinen ja hauska. Jokainen on saanut tuoda esille oman näkemyksensä ilman, että se olisi rikkonut yhteyttä. Kiitos lempeästä ja määrätietoisesta puheenjohtajuudesta. 

Samana vuonna, kuin astuit piispan virkaan, ilmestyi runomuotoinen kirjasi ”Tie vie, pyhä kantaa”, jonka viimeinen kappale on otsikoitu ”Päätteeksi”. Haluan nyt lukea sen, kun monella tavalla vaativa mutta samalla kevään uutta elinvoimaa tuonut piispankautesi on tulossa päätökseen. 

”Hengittäköön Jumala

meissä

ja meidän keskellämme

jotta näemme

pyhän

toistemme kasvoissa

 

Laulakoon Kristus

meissä ja meidän keskellämme

jotta aavistamme

armon tuoksun

arjessamme

 

Tanssikoon Pyhä Henki

meissä

ja meidän keskellämme

jotta löydämme

kauneuden

hyvyyden

ja omastamme jakamisen ilon.”

 

Näillä sanoilla tahdon tuomiokapitulin puolesta kiittää sinua Irja-piispa työstäsi hiippakunnan kaitsijana ja kapitulin puheenjohtajana. Jumalan siunausta sinulle. Armoa ja voimia tuleviin vuosiin uudessa asemassa!