Toimituksen siunaus

19.1.2017

Piispa siunasi Kirkko&Kaupunki -lehden uuden toimituksen

+ Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä olemme koolla.

 

Rakkaat ihmiset,

 

te uusi toimitus, joka on olemassa HYVÄN TÄHDEN. Näinhän uusi sloganinne määrittelee asemanne, tehtävänne ja sen tähden, jota seurata. Suunnan, johon kiinnittyä silloinkin, kun kuraa lentää ja myrskytuulet riipivät. HYVÄN TÄHDEN. Vain siksi ja juuri siksi.

 

Näissä hyvyystalkoissa me tarvitsemme toisiamme. Ja me kaupunkilaiset Espoossa, Vantaalla ja Helsingissä tarvitsemme teitä. Teidän rohkeuttanne, armollisuuttanne, arkiviisauttanne ja juhlavirityksiä. Me tarvitsemme teitä HYVÄN TÄHDEN. Siksi, että pääkaupunkiseudullamme

sana on totuuden eikä salailun asialla;

sana on rohkaisun eikä lyömisen asialla;

sana on arkiosaamisen eikä juhlaseremonioiden asialla;

sana on kypsän kysymisen eikä katkeran kivenheiton asialla;

sana on tilan tekijä ihmisen mielelle – siellä voi tunnistaa itsensä verkon tai sivun riveiltä,

tai avautua siellä inhimillisyyteen, jonka ilman näitä rivejä olisi torjunut.

 

Kiitos, te HYVÄN TÄHDEN toimijat. Lentäkää perhosen lailla ja pistäkää kuin ampiaiset.

Me luotamme teihin, sillä me tarvitsemme teitä. Tarvitkaa tekin toisianne; teette kirkon uudistusta purkamalla siiloja, seurakuntarajoja ja hiippakuntarajojakin. Tämä on oikeastaan aika ainutlaatuinen matka. Nyt me luotamme siihen, että teistä tulee päätösprosessinne konkreettinen toteutuma. Yhteistyö on ihmiskunnan taitolajeista vaativin; mutta HYVÄN TÄHDEN se kannattaa!

 

Matkaeväiksi kuulemme Jumalan sanaa:

Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen. Miika 6:8

”Totuuden henki, johda sinä meitä, kulkiessamme valkeuden teitä.”

Älkää päästäkö suustanne sopimatonta puhetta, vaan puhukaa sitä, mikä kulloinkin on hyvää ja hyödyllistä ja kuulijoille iloksi. Älkää tuottako surua Jumalan Pyhälle Hengelle, jonka olette saaneet sinetiksi lunastuksen päivää varten. Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden. Ef.4:29-32

”Totuuden henki, johda sinä meitä, kulkiessamme valkeuden teitä.”

Siksi muistutan sinua, että puhaltaisit täyteen liekkiin Jumalan armolahjan, jonka sait silloin kun minä panin käteni sinun päällesi. Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen. 2. Tim. 1:6-8

 

Jumala, siunaa tämä työyhteisö ilon ja totuuden henkeen.

Siunaa tämä työyhteisö luottamuksen ja rohkeuden henkeen.

Siunaa tämä työyhteisö ihmisen arvon puolustamiseen.

 

Me rukoilemme yhdessä kristikunnan yhteisen rukouksen:

 

Isä meidän

 

Herran siunaus

 

Sakarias Topelius kirjoitti virren Totuuden Henki 148 vuotta sitten. Hänen työssään niin journalistina kuin professorina hän etsi totuutta. Samoin hän halusi nähdä Luojan käsialaa kaikkialla, ei vain sakasteissa tai kirkolliskokousten pöytäkirjoissa.  Ja vaikeudetkin on voitettava eikä alistuttava. Te taidatte olla Topeliuksen tiellä, toivon niin!

 

Virsi 484